27.9.2017

Vinkkejä näppäintaitojen opettamiseen

Olen opettanut alakoululaisia näppäintaitojen pariin jo vuodesta 2005. Olemme oppilaiden kanssa itse kehitelleet erilaisia harjoittelutapoja ja näppäintaitotekniikoita. Lisäksi olen myös aina pyrkinyt tuomaan koulussa muutenkin opetettavia asioita näppäilytekniikan harjoitteluun. Olemme esimerkiksi opetelleet 1. luokkalaisten kanssa lukemaan ja kirjoittamaan samalla, kun olemme harjoitelleet oikealla sormella ensin tavujen ja myöhemmin sanojen löytymistä näppäimistöltä. Lisäksi olemme
yhdistäeet erilaisia äidinkielen kielioppiasioita näppäilytekniikan opetukseen, esimerkiksi isojen alkukirjaimien ja välimerkkien käyttöä tai sanaluokkien ja sijamuotojen etsimistä kirjoitetuista lauseista.

Aina koneita ei ole riittänyt kaikille. Silloin olemme kuivaharjoitelleet näppäintaitoja vanhoilla näppäimistöillä eli treenailleet tavujen ja sanojen kirjoittamista ilman varsinaisia laitteita. Niille oppilaille, joille ei ole riittänyt irtonäppäimistöjä, on kopioitu ja laminoitu näppimistöjen kuvia, jotta hekin ovat ovat päässeet mukaan harjoittelemaan.

Typing Masterin ohjelmat olemme ottaneet käyttöön, kun niistä kuulimme ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen siirtynyt pitkälti Näppistaiturin käyttäjäksi. Lapset tykkäävät ja taito kehittyy kuin huomaamatta. Taidon saavutettua olemme kirjoitelleet peda.nettiin luokan blogia, jossa tarkoituksena on, että kaikki käyttävät kymmensormijärjestelmää - sitä harjaannuttaakseen ja nopeuttaakseen.

Kiitos siis vallan toimivasta ohjelmasta!

t. Tuuli Rantala
Taipalsaaren Kirkonkylän koulun 4. luokan opettaja

25.8.2017

Syyskiireitä näppäilyrintamalla uuden OPSin myötä

 
Edellisestä blogipostauksestamme pääsi hurahtamaan luvattoman pitkä aika näppäilykiireiden vuoksi. Näppäintaidot kiinnostavat kouluja nyt erityisen paljon Suomessa sekä Yhdysvalloissa. Edellinen lukuvuosi 2016-2017 olikin Näppistaituri -tiimille koko 25-vuotiaan toimintahistoriamme kiireisintä aikana!

"Tänä syksynä Suomessa jo lähes 100 kuntaa on hankkinut lisenssin kaikille kouluilleen käyttää Näppistaituria. Alkaneella lukukaudella arviolta yli 200,000 oppilasta treenaa näppäintaitoja Näppistaiturilla koulussa sekä kotona."
- Anssi Väliaho, TypingMaster

Youtubesta poimittu 3.luokan tekemä video aiheesta.

Lukuvuoden 2016-2017 aikana tapahtunutta

-  Uusi OPS 2016 nosti ensimmäistä kertaa jokaiseen Suomen kuntaan/kouluun pohdittavaksi näppäinasiat. Nyt jo ensiopetuksesta lähtien on järjestettävä näppäintaitojen opetusta, mikä on herättänyt kasvavaa tarvetta Näppistaiturille, kuten myös sähköiset YO-kirjoitukset jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

- Web-teknologia-rintamalla on tapahtunut vuoden aikana myös muutoksia. Aiemmin laajalti käytetty Flash-selainlaajennus on herättänyt jatkuvine päivityksineen erilaisia huolia/ongelmia. Tästä syystä aloitimme hieman yli vuosi sitten siirtämään Näppistaituri-verkkokurssia pois Flashista uudelle turvallisemmalle HTML5-alustalle. Tämä projekti kesti kokonaisuudessaan meiltä muutamia "mies/naistyövuosia", mutta on nyt vihdoin valmis ja kaikkien asiakkaidemme käytettävissä. Hyvä puoli HTML5:ssä on myös sen laajempi yhteensopivuus erilaisten laitteiden mm. tablettien kanssa.

- Asiakkuuksiemme muuttuessa yksittäisistä kouluista enenevissä määrin kuntatasolle myös teknologiset tarpeet ovat hieman muuttuneet. Useiden suurten kunta-asiakkaiden toiveesta olemme toteuttaneet erilaisia tärkeitä integraatioita mm. oppilaiden kirjautumiseen liittyen. Erillisiä oppilaskäyttäjätunnuksia ei välttämättä enää tarvita, kun voidaan käyttää käytännöllisiä Single Sign On-ratkaisuja.

 
- Pelinkehitystiimimme on myös ahkeroinut edellisen vuoden aikana ja kehittänyt uusia pelillisiä sisältöjä erityisesti 6-9-vuotiaille lapsille. Näppäilytaitoon voi nyt lähteä vaivattomasti tutustumaan lapsille nykyään usein pöytätietokoneita tutumpien kosketusnäyttöjen/tablettien parissa. Kun perusteet ovat jo hallussa on luontevampi siirtyä virtuaalinäppäimistöstä oikean näppäimistön käyttöön. Yhteistyössä eri pedagogisten toimijoiden sekä oppilaitosten kanssa olemme kehittäneet uudenlaista pelillistä sisältöä pilkkoen näppäintaitojen oppimisen eri vaiheet hauskoihin ja motivoiviin peleihin. Uusimmat pelimme, joissa seikkailevat ystävälliset eläinhahmot, julkaistaan usein ensin englanniksi. Yllä on kuva muutamasta uunituoreesta näppäilypelistämme, jotka ilmestyvät Näppistaiturin sisälle hieman tuonnempana.

Mikäli kiinnostut hyödyntämään Näppistaituria opetuksessa, kannattaa ensimmäiseksi selvittää, onko teidän kunta/kaupunki/koulu jo hankkinut käyttöoikeuden Näppistaituriin.



Mukavaa syksyn odotusta,

- Tommi / TypingMaster Oy